keskiviikkona, toukokuuta 28, 2014

Nämä ovat ekat tekemäni nallet, innostus oli huipussaan. Villakangas oli ja on vieläkin varsin arvokasta mutta tuleehan tuloksesta aivan eri kuin tekokuidusta. Nivelinä pahviset antiikkinivelet ja silminä lasisilmät. Täyte on puulastua (en muista oikeaa nimeä). Olen välillä lintsannut ja käyttänyt ihan polyester vanuakin täytteenä( sormia säästävämpää täyttämistä). Ne on sitten olleet ns.semi-antiikkisia nalleja.

Takana oleva taitaa olla raskaana ja etummaisella hymy herkässä.


Näistä hassuista tykkää eniten. Pitää olla iso nenä, valtavat jalat tai piiiitkät kädet!

Tämä miniatyyri poppoo on kaikki pieniä ja tosi karvasia. Vaaleanpunanen edessä on 9cm. Sillä myös neulanpään kokoset lasisilmät. Näin pieniin sopisi lyhyempi karva mutta olen halunnut hyödyntää jämäpalat.

Pitkät ja hoikat! Vasemman puoleisen karva on ehdoton suosikki, se on valmiiksi vanhan ja halatun näkönen.


Saksalainen Teddys kreativ lehti tuli minulle useamman vuoden. Kirjoja on toista kymmentä. Jotkut nallet olen tehnyt suoraan valmiista kaavoista mutta suurimmaksi osaksi olen muokannut tai piirtänyt omat kaavat. Ahkeran tilkkutöiden ompelun takia nallet ovat jääneet hetkeksi tauolle. Kaikkeen ei vaan repee!

1 kommentti:

Paljon kiitoksia kommentistasi :)