maanantaina, elokuuta 03, 2015

Saunotaan! + Haaste


Tein muutaman pefletin mökille saunaviereaita varten. Niistä tuli niin kivat, että taidan uusia omankin perheen aluset. Kankaat on puuvillaa ja meriheppa on itse painettu.

Taustan ja päällisen ompelin pussiin ja päältä tikkasin ne kiinni toisiinsa. 

 Tein myös pienet aiheeseen sopivat koristeet pukuhuoneeseen. Meriheppa ja tähdet on kirjasta Tildas Landsted.

Meidän mökillä uiminen omalla vastuulla :)
 Olin jokunen vuosi sitten kankaanpainokurssilla ja siellä valotettiin seula. Pitkän aikaa on painokamat olleet kaapissa mutta nyt kun ulkona on hyvä sotkea, niin kaivoin ne esiin. Osa väreistä alkaa jo vähän kuivua.
Yleensä painan kuvat yhdelle isommalle kankaalle ja leikkaan vasta sitten. Aika keskelle hepat osuivat näin paloihinkin.

HAASTE
Sain Helmoja ja hepeneitä blogin Kristalta Kolme erilaista blogia -haasteen, kiitos siitä!
Haastankin mukaan seuraavat blogit:
*Ensiksi Kanneli, joka ompelee kivoja vaatteita perheelleen ja kaikkea kaunista kotiin. Kanneli painoi äskettäin itselleen t-paidan ja siitä innostuneena kaivoin nämä omatkin painamistavarat esille.

*Toiseksi Tarjan blogista Olivian tarina. Tarja on taituri ompelemaan kaikkia Tilda juttuja. Enkelit ja eläimet ovat tosi herttaisia ja kankaat ovat kauniita.

*Kolmanneksi Noksun blogista Elämän makuista arkea. Noksu tekee nuorekkaita kortteja ja leiskoja sekä on innokas kuvaaja. Osa korteista on hänen omia piirroksiaan, taitavaa ja persoonallista.

Kiitos kivoista pussukan kommenteista!
                                                                *****

I'm not quite sure what these are called in english but you sit on them in sauna. I made them for sauna guests at our summer cottage and I like how they turned out. I might have to make some for myself too. Fabric is cotton and I printed the seahorse on it myself.
For decorations I made soft seahorse and starfish. Pattern is from Tildas Landsted.
At our summer cottage swimming is on your own responsibility. ( Who knows if you run in to a shark or crocodile :D)
Couple years ago I was at screen printing class and we made a screen. For a quite a while my printing stuff has been in the closet but now when I can mess around outside I dug them out. Some of the colors are getting bit dry.
Normally I press the pictures on one big sheet and then cut but I managed to get them in the middle this way too.





21 kommenttia:

  1. Kivat istuinaluset saunaan, merihenkiset ja kivasti tehty! Suloiset koristeet:)

    VastaaPoista
  2. Mahtavat pefletit ja sopivat täydellisesti saunaan. Suloinen merihevonenkin!
    Voi ku pääsis vielä kankaita painamaan, mukavaa hommaa. Koulu aikoina tuli sitä thedyksi.

    VastaaPoista
  3. Maalttaako noille pefleteille istua?:) Jospa istuu viereen ja katselee kaunista ompelusta.

    VastaaPoista
  4. Ihania juttuja olet ommellut:) näitä tilkkutöitä katsellessa innostuin tänään käymään kirjastossa lainaamassa tilkkutyökirjoja. Eilen illalla syntyi huikea idis, että täytyy soveltaa tilkkuja vaatteen ompeluun:D katsotaan mitä tulee, jos tulee mitään..

    VastaaPoista
  5. Oma painoseula olisi niin upea juttu ! Pitänee hankkiutua kursseille :) Kauniit pefletit ja kiva tällainen haaste missä pääsee tutustumaan uusiin blogeihin. Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
  6. Kauniit aluset ja ihanan raikas ja merellinen pukuhuone. Uimavedet kuitenkin pelottavan vaaralliset.

    VastaaPoista
  7. Hienot pefletit! Eihän noiden päälle kehtaa istua. Tuollainen seulan valottaminen olisi kiinnostavaa, täytyykin tutkia juuri ilmestynyttä Työviksen kurssitarjontaa.

    VastaaPoista
  8. Jopas sinä minulle haasteen heitit. :D Otan ilolla haasteen vastaan. Suoritan haasteen kun olen hiukan tervehtynyt nuhasta.

    VastaaPoista
  9. On komiat merihevoset ja pefletitet!
    Teit kertaheitolla monta kivaa juttua, joista tulei kiva kokonaisuus.

    VastaaPoista
  10. Kylästelin blogissasi ja välitän sinulle tunnustuksen osoitteessa: http://oliaika.blogspot.fi/2015/08/tartuin-liebster-award-haasteeseen.html - jouluun on aikaa, mutta mieluusti lukisin sinun vastauksiasi.

    VastaaPoista
  11. Voi, miten ihanat pefletit teit! Tällaisen sinisen ystävän unelmat!
    Sinulle on toisenlainen haaste minun blogissani. Nappaa kiinni, jos innostut. :)

    VastaaPoista
  12. Hauskaa että innostuit taas painamaan! Mä vaan siirtelen seulaa kellarikomerosta toiseen muuttojen mukana, vaikka hyvin tiedän kuinka hauskaa puuhaa painaminen on.

    VastaaPoista
  13. Upeita merihevosia ja jatkojalostusta!

    VastaaPoista
  14. Voi kun kivat pefletit ja koristeet olet tehnyt. Nuo on mukavia sisustusjuttuja, jotka piristävät tiloja kovasti:-).
    Kiitos myös haasteesta. Olisi kiva saada vastattua haasteeseen. Yritän ainakin:-) . Ja niin kiva jos sain sinut innostettua painamisen maailmaan:-D

    VastaaPoista
  15. I have never printed like this befor, but I like what you created! I am a Tilda fan, the whole blog post is with things I like today!
    KATRIN W.

    VastaaPoista
  16. Simply gorgeous! What a great idea to print the seahorses, they are wonderful! I love the pictures you've shown!

    VastaaPoista
  17. What a lovely place you made your sauna house into :-)
    xx

    VastaaPoista
  18. Pakko sanoa että pakahduttaa! Kaikki omat lempivärit ja meritähtiin ja merihevosiin olen heikkona. Aivan mielettömän ihania Saija kaikki! <3 Instagram seuraajakin täällä ilmoittautuu. :)

    VastaaPoista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)